Nopea piipahdus

Poikkesin tänään nopeasti tallilla. Dino ei ollut karsinassa eikä tarhassaan ja ihmettelin, missä se on. Kuulemma oli juuri ratsastettavana. No, ei siinä mitään ihmeempää, jätin tuomani porkkanat sen ruokakuppiin. Olin lisäksi hankkinut sille pari uutta harjaa, koska vanhat olivat jo vähän kuluneet. Kävin viemässä ne harjapakkiin

Maastossa

Tulin tänään jo aamupäivällä tallille. Minulla oli taas lupa ja oikeastaan suosituskin ratsastaa Dinolla (olen päättänyt alkaa kutsua Nazadnia Dinoksi, parempaakaan lempinimeä en ole keksinyt), joka on ollut vähän vähemmällä liikutuksella viime päivät. Tarkoitus olikin lähteä maastoilemaan erään toisen hoitajan kanssa, hän kun tunsi noita maastoreittejä paremmin kuin minä.

Hän olikin jo harjaamassa omaa oriaan tallinpihalla. Meidän maastoiluseuramme oli upea, melkein valkoinen kimo ori Kem ja sen hoitaja. Hain Dinon boksistaan ja laitoin sen nopeasti kuntoon. Dino hirnahti minulle kun huomasi minut ja näytti muutenkin niin iloiselta minut nähdessään, että minua ihan harmitti, kun en ollut päässyt moneen päivään tallille sitä katsomaan.

Kun molemmat oriit olivat valmiit, Kemin hoitaja vielä varoitti minua, että Kem saattoi olla maastossa joskus varsin raisu ja jos Kem lähtisi viemään jossain polulla, minun pitäisi vain seurailla omaa tahtia perässä. Eksymisen vaaraa ei tällä saarella kuulemma oikein ole. Lähdimme peräkkäin köpöttelemään polkua pitkin poispäin talleilta. Molemmat oriit astelivat varsin rennosti vaikkakin päät pystyssä maisemia katsellen. Polku haarautui ja me lähdimme oikeanpuoleista polkua pitkin. Kemin hoitaja sanoi toisen polun vievän saaren pohjoisosaan, näköalakalliolle. Sinne menisimme ehkä jollain toisella kertaa.

Tulimme maantielle, jota pitkin jatkoimme vähän matkaa. Maantie oli mutkainen ja hiljainen, yhtään autoa ei tullut vastaan. Pian käännyimme tieltä pois, alas merenrantaan. Edessä aukesi suuri, upea hiekkaranta. Tämä oli kuulemma vähän sellaista "ei-kenenkään-rantaa", virallinen uimaranta olisi kauempana ja hotellilla oli oma rantansa toisella suunnalla. Niille ei ollut asiaa hevosten kanssa, mutta täällä sai yleensä aika vapaasti ulkoiluttaa hevosia ja uittaakin, jos jostain syystä ei halunnut käyttää tallin lähellä olevaa pientä rantaa. Tosin varsinkin kesäaikaan tälläkin rannalla kuulemma oli ihmisiä ja lantakikkareet oli syytä potkia pois näkyviltä, jos sellaisia sattui hevoset päästelemään.
Tänään ranta oli melkein tyhjä, ainoastaan yksi lapsiperhe oli majoittunut rannalle eväsretkelle. Annoimme hevosten kahlailla rantavedessä, mereltä käyvä navakka tuuli sai niiden jouhet liehumaan. Ainakin Kem näytti ihan satuhevoselta!

Päätimme antaa orien laukkailla vähän aikaa rantavedessä, vesi ja pehmeä hiekka antaisivat sen verran vastusta, että se kävisi ihan kunnon liikunnasta. Kem ryntäsi pää pystyssä hallitsemattomaan laukkaan ja hoitajansa sai pidätellä sitä kauan ennen kuin sai sen jotenkuten hallintaan. Dino yritti ensin samaa, lähteä kiitämään Kemin perässä, mutta pidättelin sitä ja se rauhoittuikin nopeasti. Laukkasin jo pitkälle ehtineen Kemin perässä rauhallisessa tahdissa.
Rantaa oli pitkälti, ainakin kilometrin verran arvioni mukaan, mutta oriit eivät olleet moksiskaan sen laukkaamisesta. Päätimme laukata takaisin päin ja päästin tällä kertaa Dinon laukkaamaan kovempaa. Kem puolestaan alkoi hieman rauhoittua ja laukkasimme nätisti peräkanaa. Dinolla ei ainakaan yhtään herännyt mikään kilpailuvietti vaan se laukkasi ohjille painamatta Kemin perässä.

Pysäytimme hevoset ennen kalliojyrkännettä, johon hietikko päättyi ja totesimme, että vielä näissä hevosissa on sen verran virtaa, että jos otettaisiin vielä yksi laukkapätkä rannan toiseen päähän. Tulisipahan purettua kunnolla liikunnan tarvetta ja voisimme sitten jäähdytellä hevosia palailemalla talleille. Tällä kertaa päästimme oriit laukkaamaan vapaasti niin lujaa kuin ne itse halusivat. Ja tietysti ne kehittivät siitä varsinaisen kilpailun, näköjään Dinokin innostuu kyllä, kun huomaa, että ratsastaja antaa mennä. Laukkasimme rinta rinnan pitkin rantaa. Dino hävisi kilpailun, enimmäkseen kai siitä syystä, että me laukkasimme meren puolella eli syvemmässä vedessä kuin Kem.

Moisen kilparatsastuksen tuloksena molemmat oriit olivat koko lailla hikisiä ja märkiä roiskuneesta merivedestä. Lähdimme pois rannalta toisesta päästä kuin mistä olimme tulleet. Polku nousi maantielle, ylitimme sen ja polku jatkui toisella puolen tietä. Polku kiersi lähelle hotellia, se kulki itse asiassa läheltä hotellin golf-kenttää ja Kemin hoitaja sanoi, että turistiaikaan täällä sai vähän varoa, osa väylistä oli polun suuntaan ja joitain epäonnisia lyöntejä saattoi päätyä tänne polullekin. Nyt ei sitä vaaraa ollut, kentällä oli vain yksi pariskunta golffaamassa ja hekin olivat lyömässä aivan toiseen suuntaan. Polku kääntyi pian pois golf-kentän laidalta ja pätkän matkaa ratsastettuamme olimmekin jo tallialueen laitamilla. Laskeuduimme selästä, löysäsimme satulavyöt ja talutimme hevoset tarhojen ohitse tallille.

Riisuin väsähtäneen oloisen Dinon varusteista ja vein sen pesupaikalle huuhtoakseni sen pahimmasta hiestä ja suolavedestä. Kem hoitajineen odotti vuoroaan, Kem oli yhtä lailla väsyneen oloinen, ei puhettakaan mistään meuhaamisesta. Pesun jälkeen kuivasin Dinon niin hyvin kuin sain ja jätin sen karsinaansa ohuen loimen kera kuivumaan kunnolla. Annoin sille ohjeiden mukaan hieman kädenlämpöistä vettä ja menin itse varustehuoneeseen puhdistamaan suitsista, satulasta ja suojista kaikki suolavesiroiskeet, jotka eivät käsittääkseni tekisi nahalle mitenkään hyvää. Puhdistin ja rasvasin samalla myös ratsastussaappaani.

Sunnuntairatsastelu

Tänään pääsisin itse ratsastamaan Nazadnilla, Viona oli niin luvannut. Tarkoitus oli ratsastella kentällä, verrytellä vähän koulukuvioita ja sen sellaista.
Nazadnia ei oltu ehditty viedä vielä ulos kun tulin tallille. Ennen kuin hain harjoja, kävin rapsuttelemassa sitä. Se tuli innokkaasti taputeltavaksi. Olen tainnut saada siitä jo hyvän kaverin. Hain sitten harjat ja varusteet ja vein oriin ulos harjattavaksi, eipähän pölyäisi tallissa niin ja ulkona oli hyvä ilma. Sidoin sen kiinni puomiin ja aloin harjata. Nazadni oli tainnut piehtaroida karsinassaan antaumuksella, koska sen karvassa oli puruja ja pölyä vaikka kuinka.
Kun olin saanut sen puhtaaksi, laitoin varusteet päälle. Varmuuden vuoksi kävin hakemassa vielä suojat jalkoihin, vaikka tarkoitus ei ollutkaan hypätä esteitä eikä muuta sellaista. Kaiken varalta, jos sattuisi tulemaan vahingossa joitain iskuja.

Maneesi oli varattu, joten talutin Nazadnin läheiselle kentälle. Onneksi ilma oli hyvä, muttei liian kuuma. Tästä tulisi leppoisa ratsastus, tarkoitus ei ollut vetää mitään hikijumppaa kummallekaan. Kiristin satulavyön viimeisen kerran, kiinnitin kypäräni kunnolla ja nousin selkään. Nazadni käyttäytyi todella asiallisesti, ei minkäänlaista sähellystä eikä steppailua vaikka lähistöllä taluteltiin ja ratsastettiin muita hevosia. Ei se silti pystyyn nukahtanut ollut, kaula oli pystyssä ja koko ajan Nazadni seuraili ympäristöään.

Alkuverryttelynä annoin Nazadnin kiertää kenttää käynnissä vapain ohjin. Itse yritin vain totutella sen liikkeisiin. Nimittäin Nazadnin liikkeet olivat tyystin erilaiset kuin aiemman hevoseni, joka oli huomattavasti kookkaampi, raskaampi ja hitaampi clevelandinruunikko. Siihen verrattuna Nazadni tuntui suorastaan leijailevan. Aluksi Nazadni katseli aidantakaisia juttuja, mutta kun keräsin ohjat käsiini ja annoin pohjeavut raviin, se tuntui keskittyvän paremmin minuun.

Kun alkuverryttelyt oli tehty, ajattelin treenailla hieman siirtymisiä, kokoamisia ja lisäyksiä. Viona oli sanonut Nazadnin olevan suorastaan haka näissä asioissa, mutta minun taidoissa olisi varmasti hiomista, joten parempi kai tehdä ensin sellaisia asioita, jotka hevonen osaa vaikka ratsastaja ei välttämättä. Nostin laukan ja olin pudota melkein heti, koska Nazadni todella nosti laukan siinä silmänräpäyksessä kun sitä pyysin ja laukka oli aika metkantuntuista. Ihan kuin Nazadni pyrähtelisi eteenpäin kuin lintu. Ihan toista maata kuin höyryjyrämäinen Roni... Nazadni kuitenkin kokosi ja lisäsi pyynnöstä laukkaansa varsin helposti ja kuuliaisesti. Lopulta totesin, että oriin laukassa on helppo istua, kunhan siihen ensin vain tottuu.

Ravityöskentely ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta Nazadnin ravi oli sen verran pehmeätä sekin, että edes harjoitusravissa istuminen ei tuottanut suurempia vaikeuksia. Lisäykset löytyivät ravissakin, mutta Nazadnilla tuntui olevan laukkatyöskentelyn jäljiltä sen verran virtaa, että vauhtia oli aika tavalla. Ravin kokoaminen taisikin mennä osin siksi vähän plörinäksi, kun Nazadni ei olisi halunnut hidastella sillä tavoin. Ehkä jatkossa täytyy jättää laukkatyöskentely enemmänkin ratsastuksen lopuksi.

Nazadni pärskähteli ja ravisteli päätään, kun pidätin sen käyntiin. Käyntiharjoittelusta tulikin sellaista puolisteppailua, kun Nazadni oli koko ajan painamassa ohjille, että eikö jo taas laukattaisi. Pidättelin sitä sitkeästi käynnissä ja jossain vaiheessa ori kai totesi, että on tuo ratsastajanpahus sitkeämpi ja tyytyi siihen käyntiin. Se alkoi selvästi rentoutua taas enemmän eikä edes pitkien ohjien antaminen enää saanut sitä kiihdyttämään vauhtia, vaan se ojensi kaulaansa alaspäin ja venytteli.

Nostin uudelleen laukan kun Nazadni oli selkeästi rennompi eikä se aiheuttanutkaan mitään syöksysäntäys-laukannostoa vaan laukka nousi oikein hallitusti. Annoin Nazadnin laukkailla suunnilleen omaa tahtiaan liki vapain ohjin, itse kokeilin mitä saan aikaiseksi lähestulkoon pelkillä paino- ja pohjeavuilla. Nazadni reagoi niihin varsin herkästi ja onnistuinkin saamaan sen tekemään kohtuullisen kivoja ympyröitä ja käännöksiä ilman mainittavia ohjasapuja.

Vilkaistessani kelloa ensimmäisen kerran, huomasin että tunnin verran olemme tässä jo vääntäneet ja olisi ehkä aika lopettaa. Pysäytin oriin, jalkauduin selästä, nostin jalustimet ja hölläsin vähän satulavyötä. Lähdin vielä taluttelemaan sitä loppuverryttelyksi. Tallilla huuhtelin sen märällä sienellä, kentän pohja oli hieman pölyävä ja tummassa karvassa näkyi selkeästi, että se oli pölyinen. Vein sen takaisin karsinaansa, iltapäivällä se pääsisi ulos tarhaansa. Sujautin pari porkkanaa vielä Nazadnin ruokakuppiin. "Olet sä kyllä tosi kiltti höppänä", sanoin sille vielä läksiäisiksi. Nazadni jäi katsomaan perääni korvat hörössä.

Pikakäynti

Poikkesin tänään pikaisesti vilkaisemassa Nazadnia, mutten ehtinyt jäädä sen enempää sen kanssa puuhailemaan eikä niin oltu sovittukaan tallin henkilökunnan kanssa. Nazadni oli taas tarhassaan, se muisti minut kyllä eiliseltä, nosti päätään heti kun huomasi minun tulevan ja tuli luokse kun kutsuin sitä. Tällä kertaa ei valitettavasti ollut porkkanoita matkassa, joten rapsuttelin ja taputtelin Nazadnia vain vähän aikaa.
Kun lähdin tarhan luota pois, Nazadni jäi katsomaan vähän hämmentyneen näköisenä, vähän kuin se ajattelisi: "No höh, enkö mä päässytkään harjattavaksi?" Ensi kerralla sitten.

Uusi hoitohevonen

Marssin tänään iloisena Rifiutiin, olin sopinut Vionan kanssa siitä, että saisin alkaa hoitaa arabiori Nazadni DRO:ta. Rifiuti oli jo tuttu paikka noin muuten ja myös sen henkilökuntaan olin tutustunut, mutta uusi hoitohevoseni oli vielä sinänsä outo, etten ollut vielä ollut sen kanssa enempää tekemisissä kuin katsellut sitä tarhassa ja taputellut hieman. Vionan sanojen mukaan se kuitenkin oli kilttiäkin kiltimpi ori ja varsinainen lapanen. Tismalleen sopiva hevonen siis minulle, joka en mitenkään erityisen kokenut hoitaja tai ratsastaja ole.

Vein ensimmäiseksi tuomani harjat ja muita hoitotarvikkeita omalle paikalleen ja sitten etsimään uutta hoidokkiani. Nazadni ei ollut karsinassaan, sain muilta kuulla sen olevan tarhassa, kuten suurin osa hevosista muutenkin. Kyselin vähän, että missä päin, tarhoja kun on aika paljon, vaikka tuskinpa Rifiutissa toista samanlaista mustaa sukkajalkaa lienee. Otin mukaani riimunnarun ja pari porkkanaa, olin saanut ensimmäiseksi tehtäväkseni hakea oriin tarhasta, harjata ja laittaa sen kuntoon ratsastusta varten. Itse en tänään vielä ratsastaisi sillä vaan Viona oli suunnitellut itse treenailevansa sillä vähän kentällä.

Nazadni löytyikin tarhasta ja se nosti päätään jo kun huomasi minun tulevan tarhan postille. Kutsuin sitä pari kertaa ja se lähti uteliaana kävelemään kohti. "Kukas se tuo oikein on?" Ojensin käteni sen haisteltavaksi. Nazadni (perhana, oriille on pakko keksiä jokin lempinimi, mutta kun ei tule mitään sopivaa mieleen!) nuuski ja näytti muutenkin suhtautuvan minuun kiltisti. Taputin sitä varovaisesti kaulalle, tarjosin samalla porkkanan ja juttelin sille. Jos ori tuntui muutenkin suhtautuvan minuun uteliaan kiltisti, niin porkkanat ainakin sulattivat sen lopullisesti.
Rapsuttelin sitä vähän aikaa niskasta ja napsautin riimunnarun kiinni. "Tulehan, jätkä", sanoin. ja avasin tarhan portin. Nazadni seurasi kiltisti perässäni, kun vein sen karsinaansa. Se todellakin on kiltti, ei yrittänytkään mitään temppuiluja vaikka lähistöllä kulki muita oreja edestakaisin ja joku yritti vähän uhitellakin. Nazadni vain katseli pää pystyssä, että mitäs siinä meuhkaan.

Kävin hakemassa harjat ja varusteet, jotka onneksi löytyivät satulahuoneesta helposti. Viona oli sanonut, ettei Nazadnia tarvitsisi sitoa harjaamisen ajaksi kiinni, joten annoin sen olla vapaana karsinassaan. Harjasin sen huolellisesti koko ajan jutellen sille hiljakseen. Nazadni seisoi paikoillaan kuin patsas, vain korvat liikkuivat kun se kuunteli minua. Kaviotkin se nosti oikein kiltisti.

Viona tuli jo käytävälle katsomaan, joko Nazadni olisi valmis. Laitoin sille nopsasti varusteet päälle ja luovutin oriin Vionalle. Koska karsina näytti vastasiivotulta eikä muuta tähdellistä tekemistä näkynyt olevan, vein harjat paikoilleen ja kipaisin maneesin katsomaan, miltä ori näytti ratsastettuna. Se oli varsin pirteän oloinen ja ainakin näytti siltä, että siitä oli kiva päästä vähän treenailemaan. Viona ratsasti sillä sekaisin pieniä esteitä ja joitain kouluharjoituksia. Nazadni näytti vauhdikkaalta, mutta oli silti hyvin kuuliainen. Häntä iloisesti melkein lautasten päällä se esitti hienoa laukkatyöskentelyä.

Ratsastuksen jälkeen Viona luovutti oriin minulle ja sanoi että voisin käydä vähän vielä jäähdyttelemässä sen kanssa, taluttelemassa sitä tallin lähistöllä, niin tulisi samalla nämä alueetkin vähän tutuiksi. Hölläsin satulavyön, nostin jalustimet ylös, otin ohjat käteeni ja lähdimme kiertelemään vähän paikkoja. Nazadni ei ollut lainkaan väsähtäneen oloinen ja tepasteli pirteästi vierelläni. Se oli todella kaunis hevonen, vaikkakin aika rotevanlainen egyptiläiseksi.

Tallilla riisuin Nazadnin varusteet ja märällä sienellä nopeasti puhdistin satulansijan ja pään. Nazadni näytti tyytyväiseltä ja vielä tyytyväisemmältä se näytti kun vein sen takaisin tarhaan ja heitin maahan vielä kasan heiniä. Taskusta löytyi vielä yksi porkkana, jonka ojensin oriille. Olkoonkin hemmottelua.

Aloitus

Olin jo aikaisemmin katsellut Rifiuti Arabiansin hevosia ja ajatellut, että sitllä on monia erittäin mukavia otuksia, joita olisi kiva hoitaa omien tallien ja muun virtuaalihomman ohessa. Ajatus kuitenkin unohtui, mutta tallin omistajan Viona Z:n blogista luin aktiivisia kävijöitä koskevan jutun ja päätin tuolloin ottaa lopulta sen hoitohevosen enkä vain haaveilla siitä.

Hoitohevoseksi valikoitui musta egyptiläisori Nazadni DRO, jossa eniten vetosi sen ihastuttavan kiltti luonne. Hoitokertomukset tulevat tähän blogiin.