Maastossa

Tulin tänään jo aamupäivällä tallille. Minulla oli taas lupa ja oikeastaan suosituskin ratsastaa Dinolla (olen päättänyt alkaa kutsua Nazadnia Dinoksi, parempaakaan lempinimeä en ole keksinyt), joka on ollut vähän vähemmällä liikutuksella viime päivät. Tarkoitus olikin lähteä maastoilemaan erään toisen hoitajan kanssa, hän kun tunsi noita maastoreittejä paremmin kuin minä.

Hän olikin jo harjaamassa omaa oriaan tallinpihalla. Meidän maastoiluseuramme oli upea, melkein valkoinen kimo ori Kem ja sen hoitaja. Hain Dinon boksistaan ja laitoin sen nopeasti kuntoon. Dino hirnahti minulle kun huomasi minut ja näytti muutenkin niin iloiselta minut nähdessään, että minua ihan harmitti, kun en ollut päässyt moneen päivään tallille sitä katsomaan.

Kun molemmat oriit olivat valmiit, Kemin hoitaja vielä varoitti minua, että Kem saattoi olla maastossa joskus varsin raisu ja jos Kem lähtisi viemään jossain polulla, minun pitäisi vain seurailla omaa tahtia perässä. Eksymisen vaaraa ei tällä saarella kuulemma oikein ole. Lähdimme peräkkäin köpöttelemään polkua pitkin poispäin talleilta. Molemmat oriit astelivat varsin rennosti vaikkakin päät pystyssä maisemia katsellen. Polku haarautui ja me lähdimme oikeanpuoleista polkua pitkin. Kemin hoitaja sanoi toisen polun vievän saaren pohjoisosaan, näköalakalliolle. Sinne menisimme ehkä jollain toisella kertaa.

Tulimme maantielle, jota pitkin jatkoimme vähän matkaa. Maantie oli mutkainen ja hiljainen, yhtään autoa ei tullut vastaan. Pian käännyimme tieltä pois, alas merenrantaan. Edessä aukesi suuri, upea hiekkaranta. Tämä oli kuulemma vähän sellaista "ei-kenenkään-rantaa", virallinen uimaranta olisi kauempana ja hotellilla oli oma rantansa toisella suunnalla. Niille ei ollut asiaa hevosten kanssa, mutta täällä sai yleensä aika vapaasti ulkoiluttaa hevosia ja uittaakin, jos jostain syystä ei halunnut käyttää tallin lähellä olevaa pientä rantaa. Tosin varsinkin kesäaikaan tälläkin rannalla kuulemma oli ihmisiä ja lantakikkareet oli syytä potkia pois näkyviltä, jos sellaisia sattui hevoset päästelemään.
Tänään ranta oli melkein tyhjä, ainoastaan yksi lapsiperhe oli majoittunut rannalle eväsretkelle. Annoimme hevosten kahlailla rantavedessä, mereltä käyvä navakka tuuli sai niiden jouhet liehumaan. Ainakin Kem näytti ihan satuhevoselta!

Päätimme antaa orien laukkailla vähän aikaa rantavedessä, vesi ja pehmeä hiekka antaisivat sen verran vastusta, että se kävisi ihan kunnon liikunnasta. Kem ryntäsi pää pystyssä hallitsemattomaan laukkaan ja hoitajansa sai pidätellä sitä kauan ennen kuin sai sen jotenkuten hallintaan. Dino yritti ensin samaa, lähteä kiitämään Kemin perässä, mutta pidättelin sitä ja se rauhoittuikin nopeasti. Laukkasin jo pitkälle ehtineen Kemin perässä rauhallisessa tahdissa.
Rantaa oli pitkälti, ainakin kilometrin verran arvioni mukaan, mutta oriit eivät olleet moksiskaan sen laukkaamisesta. Päätimme laukata takaisin päin ja päästin tällä kertaa Dinon laukkaamaan kovempaa. Kem puolestaan alkoi hieman rauhoittua ja laukkasimme nätisti peräkanaa. Dinolla ei ainakaan yhtään herännyt mikään kilpailuvietti vaan se laukkasi ohjille painamatta Kemin perässä.

Pysäytimme hevoset ennen kalliojyrkännettä, johon hietikko päättyi ja totesimme, että vielä näissä hevosissa on sen verran virtaa, että jos otettaisiin vielä yksi laukkapätkä rannan toiseen päähän. Tulisipahan purettua kunnolla liikunnan tarvetta ja voisimme sitten jäähdytellä hevosia palailemalla talleille. Tällä kertaa päästimme oriit laukkaamaan vapaasti niin lujaa kuin ne itse halusivat. Ja tietysti ne kehittivät siitä varsinaisen kilpailun, näköjään Dinokin innostuu kyllä, kun huomaa, että ratsastaja antaa mennä. Laukkasimme rinta rinnan pitkin rantaa. Dino hävisi kilpailun, enimmäkseen kai siitä syystä, että me laukkasimme meren puolella eli syvemmässä vedessä kuin Kem.

Moisen kilparatsastuksen tuloksena molemmat oriit olivat koko lailla hikisiä ja märkiä roiskuneesta merivedestä. Lähdimme pois rannalta toisesta päästä kuin mistä olimme tulleet. Polku nousi maantielle, ylitimme sen ja polku jatkui toisella puolen tietä. Polku kiersi lähelle hotellia, se kulki itse asiassa läheltä hotellin golf-kenttää ja Kemin hoitaja sanoi, että turistiaikaan täällä sai vähän varoa, osa väylistä oli polun suuntaan ja joitain epäonnisia lyöntejä saattoi päätyä tänne polullekin. Nyt ei sitä vaaraa ollut, kentällä oli vain yksi pariskunta golffaamassa ja hekin olivat lyömässä aivan toiseen suuntaan. Polku kääntyi pian pois golf-kentän laidalta ja pätkän matkaa ratsastettuamme olimmekin jo tallialueen laitamilla. Laskeuduimme selästä, löysäsimme satulavyöt ja talutimme hevoset tarhojen ohitse tallille.

Riisuin väsähtäneen oloisen Dinon varusteista ja vein sen pesupaikalle huuhtoakseni sen pahimmasta hiestä ja suolavedestä. Kem hoitajineen odotti vuoroaan, Kem oli yhtä lailla väsyneen oloinen, ei puhettakaan mistään meuhaamisesta. Pesun jälkeen kuivasin Dinon niin hyvin kuin sain ja jätin sen karsinaansa ohuen loimen kera kuivumaan kunnolla. Annoin sille ohjeiden mukaan hieman kädenlämpöistä vettä ja menin itse varustehuoneeseen puhdistamaan suitsista, satulasta ja suojista kaikki suolavesiroiskeet, jotka eivät käsittääkseni tekisi nahalle mitenkään hyvää. Puhdistin ja rasvasin samalla myös ratsastussaappaani.