Uusi hoitohevonen

Marssin tänään iloisena Rifiutiin, olin sopinut Vionan kanssa siitä, että saisin alkaa hoitaa arabiori Nazadni DRO:ta. Rifiuti oli jo tuttu paikka noin muuten ja myös sen henkilökuntaan olin tutustunut, mutta uusi hoitohevoseni oli vielä sinänsä outo, etten ollut vielä ollut sen kanssa enempää tekemisissä kuin katsellut sitä tarhassa ja taputellut hieman. Vionan sanojen mukaan se kuitenkin oli kilttiäkin kiltimpi ori ja varsinainen lapanen. Tismalleen sopiva hevonen siis minulle, joka en mitenkään erityisen kokenut hoitaja tai ratsastaja ole.

Vein ensimmäiseksi tuomani harjat ja muita hoitotarvikkeita omalle paikalleen ja sitten etsimään uutta hoidokkiani. Nazadni ei ollut karsinassaan, sain muilta kuulla sen olevan tarhassa, kuten suurin osa hevosista muutenkin. Kyselin vähän, että missä päin, tarhoja kun on aika paljon, vaikka tuskinpa Rifiutissa toista samanlaista mustaa sukkajalkaa lienee. Otin mukaani riimunnarun ja pari porkkanaa, olin saanut ensimmäiseksi tehtäväkseni hakea oriin tarhasta, harjata ja laittaa sen kuntoon ratsastusta varten. Itse en tänään vielä ratsastaisi sillä vaan Viona oli suunnitellut itse treenailevansa sillä vähän kentällä.

Nazadni löytyikin tarhasta ja se nosti päätään jo kun huomasi minun tulevan tarhan postille. Kutsuin sitä pari kertaa ja se lähti uteliaana kävelemään kohti. "Kukas se tuo oikein on?" Ojensin käteni sen haisteltavaksi. Nazadni (perhana, oriille on pakko keksiä jokin lempinimi, mutta kun ei tule mitään sopivaa mieleen!) nuuski ja näytti muutenkin suhtautuvan minuun kiltisti. Taputin sitä varovaisesti kaulalle, tarjosin samalla porkkanan ja juttelin sille. Jos ori tuntui muutenkin suhtautuvan minuun uteliaan kiltisti, niin porkkanat ainakin sulattivat sen lopullisesti.
Rapsuttelin sitä vähän aikaa niskasta ja napsautin riimunnarun kiinni. "Tulehan, jätkä", sanoin. ja avasin tarhan portin. Nazadni seurasi kiltisti perässäni, kun vein sen karsinaansa. Se todellakin on kiltti, ei yrittänytkään mitään temppuiluja vaikka lähistöllä kulki muita oreja edestakaisin ja joku yritti vähän uhitellakin. Nazadni vain katseli pää pystyssä, että mitäs siinä meuhkaan.

Kävin hakemassa harjat ja varusteet, jotka onneksi löytyivät satulahuoneesta helposti. Viona oli sanonut, ettei Nazadnia tarvitsisi sitoa harjaamisen ajaksi kiinni, joten annoin sen olla vapaana karsinassaan. Harjasin sen huolellisesti koko ajan jutellen sille hiljakseen. Nazadni seisoi paikoillaan kuin patsas, vain korvat liikkuivat kun se kuunteli minua. Kaviotkin se nosti oikein kiltisti.

Viona tuli jo käytävälle katsomaan, joko Nazadni olisi valmis. Laitoin sille nopsasti varusteet päälle ja luovutin oriin Vionalle. Koska karsina näytti vastasiivotulta eikä muuta tähdellistä tekemistä näkynyt olevan, vein harjat paikoilleen ja kipaisin maneesin katsomaan, miltä ori näytti ratsastettuna. Se oli varsin pirteän oloinen ja ainakin näytti siltä, että siitä oli kiva päästä vähän treenailemaan. Viona ratsasti sillä sekaisin pieniä esteitä ja joitain kouluharjoituksia. Nazadni näytti vauhdikkaalta, mutta oli silti hyvin kuuliainen. Häntä iloisesti melkein lautasten päällä se esitti hienoa laukkatyöskentelyä.

Ratsastuksen jälkeen Viona luovutti oriin minulle ja sanoi että voisin käydä vähän vielä jäähdyttelemässä sen kanssa, taluttelemassa sitä tallin lähistöllä, niin tulisi samalla nämä alueetkin vähän tutuiksi. Hölläsin satulavyön, nostin jalustimet ylös, otin ohjat käteeni ja lähdimme kiertelemään vähän paikkoja. Nazadni ei ollut lainkaan väsähtäneen oloinen ja tepasteli pirteästi vierelläni. Se oli todella kaunis hevonen, vaikkakin aika rotevanlainen egyptiläiseksi.

Tallilla riisuin Nazadnin varusteet ja märällä sienellä nopeasti puhdistin satulansijan ja pään. Nazadni näytti tyytyväiseltä ja vielä tyytyväisemmältä se näytti kun vein sen takaisin tarhaan ja heitin maahan vielä kasan heiniä. Taskusta löytyi vielä yksi porkkana, jonka ojensin oriille. Olkoonkin hemmottelua.